On viikonviimeisen Sekavan paskan aika. Se ei käsittele viikontakaisen sunnuntain tapaan sunnuntaiahdistusta, vaikka aihetta olisi. Tänäänkin on ollut tylsää.
Mutta tänään on ollut jotakin hienoakin. Löysin riemun elämän pikkuasiasta. Tiedättehän, aina välillä sattuu semmoista. Niinkuin esim. löytää taskusta viisi euroa, jonka ei tiennyt taskussa olevan. Ja sellaista.
Minä löysin sen ilon tänään kaksi kertaa. Ensin, kun tylsissäni siivosin levyhyllyäni ja löysin kadoksissa olleen Europen Rock Night - The very best of Europe -kokoelma cd:n. Huh huh, sitä iloa. Kasarirocki on soinut sen jälkeen ahkerasti.
Toisen kerran se ilo löytyi, kun tylsissäni aloin soittaa viulua. Otin viulun esiin ja soitin C-duuri asteikon. Se kuulosti kauhealta. Kuulosti kauhealta siitä syystä, että viulu oli epävireessä. Ilo löytyi kun about puolen tunnin yrityksen jälkeen sain viulun vireeseen. Soitin C-duurin uudelleen. Nyt se kuulosti hienolta.
Soittelin viulullla Finlandia-hymniä. Se kuulosti taasen hirveältä, koska se oli niin vaikea, että sormet ei osunut kohdalleen.
Sellaisia elämän pikkuiloja on ollu tänään. En ole kuitenkaan tavannut sitä elämän pikkuiloa, jota olen odottanut. Se on sellainen pikkuilo, että löytäisin huuliharppuni. Se on kadoksissa. En osaa soittaa ääntäkään huuliharpulla, mutta jos se löytyisi, voisin opetella. Vaikkapa Finlandia-hymnin. Mutta koita tässä nyt opetella, kun ei ole edes instrumenttia.
Muita instrumentteja joita haluaisin oppia soittamaan olisi säkkipilli ja banjo. Tuli vaan mieleen. Että jos sellaisen saisin, se olisi vähän suurempi elämän pikkuilo.
Sellaisia ovat elämän pikkuilot. Tosin kun jälkeenpäin niitä ajattelee, tuntee itsensä tyhmäksi. Kuka helvetti nyt iloitsee siitä, että löytää cd:n? Tai siitä, että saa narisevan pikkubasson vireeseen? Helvetti.
Ensiviikolla lisää sekavaa paskaa, joka muuten tänään oli harvinaisen paska. Ainakin minun mielestäni. Eikö?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti